Sunnarit näin meidän kesken.

Ravintola-ala.... Miks mä aina päädyn puhumaan tai kirjottamaan siitä? Ruton tai joken naurun lailla se vaan leviää mun aivoihin, jatkaa siitä matkaansa mun puheeseen ja muodostuu sitten mun koko elämäksi ja kapasiteetiksi. Mun ajattelutapa ravintoloistuu (onkohan se edes jokin oikea termi?! Luokitellaanko se edes sanaksi?) ja loppujen lopuksi käy niin että mä olen kokki-tarjoilija-kondiittori-kyyppari-barista-restonomi ja keties vielä osakas ainakin kolmessa raflassa..

..Mun tulevaisuus näyttää niiiiiin lupaavalta :--D

Pointtinani siis oli että ravintola-ala valtaa mun elämän. Mun elämästä (ja musta sen mukana) tulee osa ravintola-alaa. Pikku hiljaa, pala kerrallaan. Mä alan vasta nyt tajuamaan kuinka viisaita ne ihmiset oikeasti oli, jotka lopetti tän(kin) koulun kesken. Ne jotka jättäyty junasta jo ensimmäisellä pysäkillä, koska tää on yhtä oravanpyörää :D Nyt ollaan kyllä diipeillä leveleillä, kuten joskus aina kuulee sanottavan.

Oikea asiani oli kuitenkin vain kertoa mitä tänäänkin taas tapahtui :) Mutta kuten me kaikki jo tiedämme aijempienkin tekstien perusteella niin, minähän en osaa lyhyesti saatika selkeästi mitään selostaa. Tässä kuitenkin oikea asiani..

Pitkän ja erittäin puuduttavan työpäivän jälkeen kun kävelin kämpille mukavassa sateessa ja tuleessa, mitä tämä rakas pohjanmaa tykkää harrastaa, odotin kovasti että pääsisin kellahtamaan sänkyyn ja vain kuuntelemaan kämppiksieni juttuja -itse niihin osaa ottamatta. Kuitenkin kun saavuin kotiin, TIESIN että kämppikseni olivat lähteneet rantabaari Kirppuun. Kokosin siis itseni ja lähdin kävelemään takaisin työpaikalleni. Saavuttuani kirppuun (noin. 22 erittäin märän minuutin jälkeen -koska satoi kaatamalla) en voinut olla tyytyväisempi saatika onnellisempi kupillisesta jo niin tutuiksi tulleista pähkinöistä (pitäisi varmaan lopettaa jo niiden pupeltaminen :'''D?)  Illan aikana ei niinkään tapahtunut mitään sen erikoisempaa. Baariin ei yht äkkiä astellut itse Elastinen tai Cheek, merihirviö ei noussut järvestä ottaakseen minua mukaansa eikä edes joukko Vimpelin pesäpallojoukkueen jäseniä tupsahtanut paikalle. Mitään ei siis tapahtunut. Paitsi että tapasin kaksi hävittäjälentokoneen lentäjää o.o'

Kyseiset lentäjät olivat jo 40-vuotiaita, ilmeisesti eläkkeellä kyseisestä ammatista (jos en ihan väärin heitä ymmärtänyt). Tällä hetkellä he olivat opettaassa golfia golf-klubilla. En itsekkään tiedä miten päädyin heidänkanssaan puhumaan (kutsutaan sitä vaikka taruiluksi? :D) mutta hetkeäkään ei harmita että niin tapahtui. Vaikkeivat he kovin vanhoja olleetkaan niin silti heillä riitti elämästä sanottavaa. Yhden mahtavan neuvonkin sain toiselta heistä: ''ole aina iloinen''. Hän vielä selvensi ohjettaan sanomalla ''parasta on kun ei koko ajan vituta''. Kyllä siinä oli ohjetta kerrakseen, kenties hieman itsestään selvä, mutta jos joku sinua yli puolet vanhempi ja kolmesti viisaampi ihminen tulee sanomaan että ole aina iloinen, ja pidä tuo sinun asenteesi niin pakko kai sitä on kokeilla? :) 

Näihin tunnelmiin, harmittaa vaan kun Jenni sai ilmaisen golf tunnin mutta minä sain elämänohjeen :D Kyllä se ilmainen golf tuntikin olisi kelvannut : //