torstai 30. toukokuuta 2013

TONNIKALA.

Otsikko ei liity millään tavalla tekstiin, mutta kukapa siitä välittää?

Oon tässä viimeset pari viikkoa repiny hiuksia päästäni tulevan muuttoni kanssa -joka sattui olemaan tänään :) Olen koittanut saada laatikoita, järjestää aikaa pakkaamiselle ja yrittänyt miettiä mitä helvettiä sinne Pohjanmaalle pitäisi ottaa mukaan?! Alustavien tietojeni mukaan minut majoitetaan soluun jonne olisi tulossa muutama muukin nainen. Niin ja että työt alkaisivat 2.6.. Siinä se olikin. Koitappa siinä sitten alkaa pakkaamaan! Voin kokemuksesta kertoa että se on äärimmäisen turhauttavaa.

Sen sijaan että jupisisin täällä itsekseni tunteja, kokoan sen sijaa ''to do and not to do'' listan seuraavaa kertaa varten:

1.ÄLÄ MUUTA

Mutta jos välttämättä on pakko niin lista jatkuu..

2..HANKI LAATIKOT AJOISSA!!
Kaikkein parhaiten toimii muoviset lihalaatikot tai muut sellaiset. Toisaalta banaanilaatikoista pääsee helpommin eroon eikä niitä tarvitse säilöä varastoissa kuten muovisia.

3. ALOITA PAKKAAMINEN AJOISSA
Älä ole Tero ja jätä pakkaamista viimeiseen viikkoon. Aloita tavaroiden karsiminen jo hyvissä ajoin. Tunge esim. pikku siskollesi kaikki mitä et enään halua. Toimii :D

4.VARMISTA ETTÄ KAAPISSASI ON VALMISRUOKAA
Koska olet kuitenkin Tero ja pakkaat kaikki pannut ja kattilat ensimmäisenä, koska muuta et osaa tehdä. Loppujen lopuksi huomaat että sinulla on ruokaa kaapissa mutta ei ainuttakaan asiaa jolla voisit ne valmistaa. Puhumattakaan niistä astioista jotka olet jo pakannut :')

5.ÄLÄ OLE TERO
Eli käytä omaa päätäsi ja ala pakkaamaan.

Kuten te kaikki varmaan jo totesitte, tästä listasta ei ole mitään apua :D
Kiitos ja kuulemiin.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Humalaiset, kyyhkyläiset, söpöliinit ja ne kaikki muut ihanat asiakkaat..

Jostain syystä tykkään käyttää rivintasaus asetuksista sitä kohtaa missä se alottaa kirjottamaan keskeltä. Mutta ei siitä sen enenpää.

Aikeinani oli listata yleisimmät asiakas tyypit joihin tarjoilijana törmää. Tietenkään kukaan ei mahdu täysin yhteen muottiin ja hyvä jälkkäri muodostuu erilaisista mauista ja suutuntumista. Eli se mitä tässä koitan sanoa on että jokaisessa on ripaus kaikkea. 
Taidan aloittaa listaamisen ärsyttävimmästä:

1.Tapa valittajat
Nämä henkilöt tulevat ravintolaan, nyrpistävät nokkaansa ja koppavasti astelevat pöytään, yleensä he valtaavat itsellensä niin paljon tilaa kuin vain pystyvät.
Ensin nämä nirppanokat tutkivat listaa kauan ja hartaasti, miettivät ja pohtivat vaikka ja kuinka kauan. Kun tarjoilija tuo heidän tilaamansa VEDEN (joka usein on ilmaista. Ilman jäitä tietenkin!). Seuraavaksi he hyökkäävät viattoman tarjoilijan kimppuun kysymysillään, jos tarjoilija ei osaa vastava tuntee tämä nirppanokka saavansa huonoa kohtelua! Nämä yksilöt kuitenkin tilaavat kuten normaalit ihmiset.
Kun ruoka saapuu niin siitä valitetaan että kestipäs kauan saada tämäkin ruoka ja että eipä näytä kummoiselta jne jne... Tapa valittajilla riittää asiaa. He siis syövät ruokansa, mussuttavat oikein pitkään ja hartaasti, välillä lopettavat niin että tarjoilija luulee asiakkaan lopettaneen -mitä hän ei tienkään ole!
Sitten kun nämä nirppanokat ovat syöneet HE ALKAVAT VALITTAMAAN. Kyseinen ruoka oli jotenkin viallista ja nyt hän tahtoo hyvitystä. Siis sen jälkeen kun on syönyt koko annoksen tyhjäksi...

2.Rich Bitch
Hieman saman tyyppinen kuin tapa valittaja. Astelee ravintolaan omistajan elkein ja iloisesti naureskellen.Odottaa että ohjataan pöytään ja linnoittautuu sinne. Siis siihen mahdollisimman suureen pöytään. Keskelle ravintolaa. Niin että ihan varmasti jokainen saisi kuulla kuinka hauskaa on ja että kaikki varmasti myös näkisivät heidät. Näillä tyypeillä kestää ikuisuus tilata. Kaikki ruuat syynätään ja tuunataan niin että kokit keittössä saa oikean syyn kiroiluun! Nämä asiakkaat ovat rikkaita, ainakin luulevat olevansa, eivätkä siksi katso tarjoilijaa... oikeastaan missään vaiheessa kunnolla ellei ole ihan pakko. Kuten tilanteessa kun tarjoilijaa pitää katsoa halveksuen tai mulkaista pahasti. Pointtina siis on että kyseiset asiakkaat ovat niin rikkaita että heidän ei tarvitse alentua olemaan ystävällisiä millään tavalla henkilökunnalle. Nämä ihmiset eivät myöskään jätä tippiä, SENTTIÄKÄÄN, koska he ovat liian rikkaita sellaiseen.

3. Humalaiset
Kuten jo nimikin kertoo, nämä ihmiset juovat. Kenties lasillisen liikaa ja sitten kun ei enään tarjoilla niin saa kuulla olevansa vaikka ja mitä. Tietenkin ennen kuin juomien tarjoilu loppuu saa tietää olevansa lahja maailmalle, omaavansa hyvän perseen ja täydelliset tissit, puhumattakaan kirkkaista silmistä ja pusuhuulista.... Listaa voi jatkaa loputtomiin.

4. Kyyhkyläiset
En tiedä ovatko he vain todella söpöjä vai oksettavia.. Vaikea valita kahdesta yhtä pahasta vaihtoehdosta. Anyway, nämä pariskunnat tilaavat yhteisen alkuruuan jota he syöttävät toisilleen käsistä pitäen. Pääruuan tullessa he vilkaisevat sinua nopeasti, kiittävät ja antavat ymmärtää katsellaan: HÄIVY! Tätä ruokaa he pupeltavat niin kauan kunnes se on niin kylmää ettei sitä enään pysty syömään. Jälkiruuatksi he tilaavat jotain todella söpöä ja romanttista mitä he voivat syödä yhdessä. He siis tilaavat jälkiruuan kahdelle, edelleen käsistä pitäen. Tässä vaiheessa he yleensä pyytävät sinua ottamaan heistä yhteiskuvan kun he jo valmiiksi istuvat lähes sylikkäin. Mikäs siinä sitten....? Näissä tapauksissa yleensä mies on se joka maksaa. Yleensä.

5.Hyvännäköiset ihmiset
Ravintolaan siis astelee kuuma mies. Yleensä hänkin tietää kuinka hyvännäköinen hän on. Kyllä, huomasin hänet jo. En siis tarvitse jatkuvaa muistutusta siitä kuinka hyvännäköinen hän on, siitä kuinka monta lasta aijotte saada ja missä meinasitte asua.. Siis muuallakin kuin sinun omassa päässäsi! Kyseessä on siis kana ketju, mikä meinaa sitä että tarjoilijat alkavat vuoron perään hehkuttamaan tätä kyseistä yksilöä tai muutamaa miljoonaa muuta asiakasta. Rasittavaa kuunneltavaa..

Tässä oli siis 5 päätyyppiä rasittavimmista asiakkaista mitä vain voi olla. Tai ei sittenkään, listasin vain 5 yleisintä tyyppiä. Maan vaivoja kyllä riittää. Tasapainon vuoksi seuraavat asiakastyypit ovat niitä jotka vain piristävät päivääsi 3000 kertaisesti!! Ainakin hetkeksi :)

6. Vanhempi herrasväki..
..Jotka ovat eksyneet väärään paikkaan :') Kuten syömään burgereita kera lasillisen viiniä. Nämä vanhukset ovat usein hauskaa sakkia joidenkanssa voi vaihtaa muutaman sanan, tai sitten hieman useamman siinä samalla kun siinä jo ollaan!

7.Mukavat rich bitchit
Meinaan siis niitä jotka tulevat nauttimaan ruuasta, seurasta ja yleensä hyvästä palvelusta. Nämä ihmiset ovat kohteliaita, hauskoja ja rentoja ihmisiä joidenkanssa voi vapaasti vaihtaa muutaman sanan. Nämä ovat myös niitä ihmisiä jotka usein maksavat käteisellä. Siinä vaiheessa kun olet jo antamassa vaihtorahaa, nämä ihmiset vain nauravat yrityksellesi ja käskevät pitämään loput :) Ennen kuin he lähtevät he vielä kiittävät hyvästä ruuasta ja palvelusta, voiko olla enään ihanampaa?<3

8. Normaalit ihmiset
Uskokaa tai älkää. Tavalliset ihmiset jotka tulevat kenties vain lounaalle tai maistelemaan jälkiruokia ovat erittäin tervetulleita niihin hiljaisiin iltoihin kun nämä edellä mainitut ärsykkeet (kohdat 1-5) ovat tulleet ja menneet. Joka päivään mahtuu ainakin yksi erikoinen tapaus joten kyseiset perus ystävälliset ja rennot ihmiset ovat parhaita.

TIIVISTELMÄ: Ärsyttäviä ihmisiä ovat ne jotka valittavat kaikesta, ovat epäkohteliaita, ne jotka kuppaavat ikuisuuden paikallaan ja ne jotka juovat liikaa. Mukavia ihmisiä ovat ne jotka jättävät tippiä.

Tässä siis tämä tällä kertaa, palataan lautaselle! :D

tiistai 7. toukokuuta 2013

TAHDON! Vai tahdonko sittenkään?

Kerran, siis eräänä päivänä jos ymmärrätte mitä tarkoitan? Siispä yhtenä päivänä elämässäni (tai no... saattoi niitä päiviä olla enemmänkin..) aloin oikeasti miettiä tulevaisuuttani. Mikä hemmetti mustakin tulee 'isona'. Kaiken mahdollisen kävin sitten päässäni läpi, kuten:

1.Haluanko tehdä työtä jossa täytyy olla sosiaalinen? EN!
2. Kuinka kauan haluan opisella? Niin kauan kuin vain mahdollista! :D
3.Tulisiko työn olla fyysisesti raskasta vai enemmänk--

Kolmatta kysymystä en edes saata loppuun koska se on niin järjetön ja typerä. Tietenkin haluan työn jossa saa liikkua ja oikeasti TEHDÄ jotain! Työn jossa näen heti työni tuloksen ja käteni jäljen. Tahdoin työn jossa saisin olla luova ja toteuttaa itseäni. Päätin siis tulla tarjoilijaksi! >:D

Lähdin siis opiskelemaan ravintola-alaa aikeenani valmistua kolmen vuoden päästä tarjoilijaksi. Mutta jo ensimmäisellä viikolla totesin että PASKAT! Musta tulee kokki. Niin paljon hienompaa ja hauskempaa. Näin jälkeenpäin voikin olla viisas ja todeta että olin kyllä todella typeä kersa...

Tämän vuoksi levitän kaikille tätä suru sanomaa. Älä tule ravintola-alalle ellet koe kovaa kaipuuta ja huudon kaltaista kutsua alalle. If you cant stand the heat, stay out of a kitchen.

Tarjoilijan silmin, ei niinkään kulissien mutta tiskin takaa.

Olen kokki enkä siitä muuksi muutu. Ammattinimikkeitä saattaa tulla lisää mutta silti, aina ja ikuisesti, pohjimmiltani olen kokki. En tarjoilija. Silti työskentelen tällä hetkellä tarjoilijana (harjoittelijana tosin) eräässä  tamperelaisessa ravintolassa jossa todellakin on Tampereen parhaat burgerit. Tässä siis viime päivien tapahtumia tiskin takaa katsottuna :)

~Vanhemmat ladyt (=mummot) burgereilla~

Kaksi hieman iäkkäämpää naista saapuu ravintolan liukuportaita alas, tervehdin heitä iloisesti ja kehoitan valitsemaan mieleisensä paikan ravintolasta. Asiakkaita ei ollut kuin muutama hassu, eihän kellokaan ollut vielä kuin vasta kolme. Lounas oli tunti sitten loppunut ja aikaisimmat ja/tai nälkäisimmät nälkäkurjet olivat saapuneet. Naiset siinä sitten jotain höpisivät ettei hampurilaisia ainakaan syö. Työkaverini menee sitten ottamaan näiden naisten juomatilaukset sillä välin kun itse säädin jotain omaani (Lue: tein välttämättömiä mutta silti todella turhauttavia pikku hommia. Toinen naisista tilasi 12cl punaviiniä ja toinen 0,4 l siiderin. 
Kun tämä toinen tarjoilija tuli hakemaan juomia, kertoi hän mitä pöydässä oltiin puhuttu. Suunnilleen näin se meni:

Tarjoilija: Päivää! Tahtoisitteko tilata jo jotain juotavaa siksi aikaa kun mietitte ruokia?
Lady 1:Juu tuota.. Minä voisin ottaa jotain punaviiniä mitä teillä on .... (siinä sitten säädettiin ja valittiin kyseinen punaviini) ....
Tarjoilija: Tämä siis selvä. Saisiko teille olla se tavallinen 16cl?
Lady 1: Ehei! Minähän tulisin siitä ihan huppeliin! Maksimissaan 12cl, tai minä täällä ihan humalassa hoippuisin niin etten pääsisi täältä ravintolasta ollenkaan pois!

Siispä menin ja vein heidän tilaamansa juomat ja kyselin, haluaisivatko he tilata jotakin listalta jo? He iloisina sitten sanoivat haluavansa tuon tuosta, tuon burgerin, mutta saisiko sen tuolla kanalla? Kun listassa sanottiin että tähän saa valita joko jauhelihapihvin tai kanan. Siispä otin heidän tilauksensa. 
Kun vein ruuat pöytään, nämä vanhemmat naiset suuresti ihmettelivät että mitä ihmettä he olivat tilanneet. Tarkka lause taisi mennä näin: 
lady 1: Ai tätäkö me sitten tilattiin? Heh heh, eihän meidän pitänyt mitään burgereita syödä. 
lady 2: Mutta kyllähän me nämä nyt syödään kun tilattiinkin! Kanallahan nämä olivat?
lady 1:Mutta eihän nyt näin vanhat enään millään burgereilla käy..

Hauskaa oli, ainakin minulla :D

Kuten tapaan kuuluu, kävin välissä kysymässä naisilta miten ruoka maistuu. Pyrimme aina kysymään joka pöydästä miten ruoka maistuu, koska virhe on helpompi korjata ja korvata jos sen havaitsee aikaisessa. Kuten, pihvi on liian raaka/kypsä, tuli väärä se ja se tai tämä tuote tässä on huonolaatuinen/pahan makuinen. Palatakseni asiaan, naiset pyysivät minua tuomaan laskun jo pöytään koska heillä oli jo kiire treffeille -tässä vaiheessa olin jo täysin rakastunut näihin vanhoihin rouviin! Toin siis laskut pöytään ja pahoittelin että jouduin keskeyttämään heidän ruokailunsa näin. He viis veisasivat pahoitteluistani ja totesivat että hehän tässä minua pyysivät tuomaan laskut eikä niin että minä itse olisin tullut ja hoputtanut heitä. Se siis maksoivat laskunsa ja jatkoivat hetken ruokailua. Hauskaa tästäkin teki se että nämä rouvat innostuivat kehumaan minua hyväksi asiakaspalvelijaksi! He vieläpä kysyivät onko pomoni paikalla että he voisivat kehua minua hänellekkin. 
Sanoin siis pomolleni että näillä kahdella naisella on sinulle asiaa, en vain kertonut millaista.. Heh.

Tämän tarinani pointti oli että pienilläkin (tai vähän suuremmilla) asioilla saa tarjoilijan päivääkin piristettyä. Positiivinen ja rempseä asenne, pieni humala ja tippi. Ei välttämättä raha mutta ilme pomosi kasvoilla kun hän luulee että asiakaat tulevat valittamaan >;))

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Some people feel the rain, others just get wet.

Täälläpä minä. Rakas amiksenne. 
Tässäpä tämä. Eka kirjoitukseni. Ei tästä mitään tule mutta yritetään.

Ihan ensimmäisena ajattelin jakaa tietoa itsestäni. Tässä kun kirjoittaa kaikkea mitä mieleen tulee niin saattaa jopa oppia uusia asioita itsestään. Joten tästä se lähtee. 9 asiaa minusta:

1.Rakastan luontoa, ihmisiä ja eläimiä. 
Varsinkin kissoja. Ehkä vähän koiriain.. Tai siis, vain isoja koiria. Pienet räksyttäjät kuuluu mopin jatkoksi! 

2.Olen amis ja ylpeä siitä!
Ei mitään lisättävää.

3.Tatuoinnit on taidetta parhaasta päästä!!
Minulla on tatuointi rinnassa. Siinä on sydän, risti ja ankkuri. Kaikki yhdessä kuvassa. Se ei ole mestari teos, eikä edes kaunis. Mutta silti rakas.

4.Armeija kasvattaa miehiä. Ja naisia.
 Siellä oppii kurinalaiseksi ja nöyräksi. Pitäisi ainakin. Vaikka nykypäivän armeija on lähinnä vain vitsi niin aijon silti sinne mennä. Jonain päivänä.....

5.Olen aina menossa, mutta en koskaan tulossa.
Lupaudun aina todella moneen asiaan huomaamattani. Sitten kalenteri onkin ihan täynnä.. Tosin... Ei minulla edes ole kalenteria mutta mitäpä siitä. Olen aina valmiina niin kuin partiolainen mutta silti en koskaan ole valmis mihinkään. Vedän kaiken aina hatusta.

6.Vihaan nyyhky leffoja.
Tarkoitan sis romanttisia elokuvia. HUOH! Ei oikea elämä ole sellaista. Ei ainakaan minun näkemykseni mukaan. Enkä pidä siitä että joku saa minut itkemään. Ei elokuvien tarkoitus ole itkettää ihmisiä sen takia koska he ovat sinkkuja, elävät yksin eivätä koskaan tule löytämään 'sitä oikeaa' koska vaativat niin paljon 'siltä oikealta'.

7.Haaveilen edelleen siitä kevarista...<3
Haaveilen edelleen omasta kyykky mallisesta kevarista jolla pääsisi sitten huristelemaan ja kunnolla.

8.RAKASTAN SADETTA
En vain tiedä miksi. Mutta silti sade on ihan mahtava asia ^^

9.Olen ikuinen lukutokka.
Omistan ihan liikaa kirjoja. Enkä siltikään tarpeeksi!<3