maanantai 5. lokakuuta 2015

Jöröt kuutamolla

Kaikkein eniten maailmassa vihaan ihmisiä jotka pyörivät ympäriinsä täysin pihalla kaikesta, ihmisiä jotka ovat kuin kuutamolla! Seuraavan pokaalin saavat ihmiset joita yksinkertaisesti vituttaa kaikki! Ja kaikkein paras osuus kyseisissä ihmisissä on ETTEI HEITÄ VOI MITENKÄÄN MIELLYTTÄÄ! Uskon että heidän ensimmäiset sanatkin äidilleen oli ''eks skään osaa mitään tehdä oikein?''  Oli juu taas mielenkiintoinen työpivä takana, enkä voi muuta sanoa kuin huh huh, kuinka itsekeskeisiä ihmiset osaavatkaan olla -mutta pitäisihän se jo tietää.. Enhän mäkään mitään osaa tehdä oikein, saatika kunnolla :D 

Tahtoisin siis JÄLLEEN KERRAN ottaa aiheeksi ravintolassa käyttäytymisen ja samalla kertoa taas miten niinkin samanlainen tilanne kuin kädettömän tarjoilijan mokailu (a.k.a. minun), on vain asenteesta kiinni pilaako se kaikkien illan ja hyvän tuleen. Tässä siis tulee!!

Alku illasta oli viiden hengen varaus (HUOM! Ei ole mitään vittumaisempaa kuin 3 ja 5hlö varaukset lauantai iltana!). Kaksi heistä tuli etuajassa ja istuivat pöytään odottamaan muita ja päädyin palvelemaan heitä... Loput seurueesta saapui, juomat tilattiin ja alettiin katsomaan ruokia.

Hetken päästä tuli toinen varaus, kuuden hengen. Siispä siivosin nopeasti pöydän heille ja toin listat. Alku drinkit tilattiin ja naureskeltiin kun en keksinyt nopeasti mitään 'HAUSKAA' alkudrinkkiä heille, mansikka margarita ei kuulemma kelvannut ;) Ruuat tilattiin ja pari pulloa viiniä pöytään ja kaikilla oli mukavaa! Ensin metsästin väärää viiniä ja pöydässä sitten huomattiin että hupsista, väärä viini! Eikun uudelleen jahtiin. Silti asiakkailla oli hauskaa ja ruoka maistui niin  kuin pitääkin. Ei sen kummempaa draamaa.

Mitäs sitten tässä toisessa pöydässä? Alkuruuat tilattu, chek! Pääruokienkanssa olikin sitten hauskempaa... Kuten kaikki ihmiset varmasti pienessä mielessään tajuavat pihviä tilatessaan, niin sen kypsyyden voi ilmoittaa ilman erillistä kysymystä!!! Varsinkin kun he kaikki lihaa tilasivat, niin kai he huomasivat että kun vieressä istuvalta kysytään kypsyys, niin voisi sitten itsekkin tajuta sen sanoa?! Josta pääsemme takaisin aiheeseen: KUINKA KUUTAMOLLA IHMISET OIKEIN VOIVAT OLLA?! Josta pääsemme toiseen aiheeseen KUN OLET MUIDEN IHMISTEN S-E-U-R-A-S-S-A NIIN LAITA SE ÄLYPUHELIN POIS NÄKYVISTÄ! Huoh! Eikä siinäkään vielä kaikki, jälkiruuista kuulin vain yhden kommentin, mutta kuulemma ilta oli paska.

Noh... Lauantai ilta ja kiirettä piti. En tiedä moniko tätä tietää, mutta kiireinen ilta on kuin paskasti koottu brikka (=huonosti lastuattu tarjotin), yksikin vammanaama kulman takaa voi flipata koko brikan ympäriinsä jonka tuloksena on aivan järjetön sotku ja kaaos! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti